uutiset     lajitietoa     maajoukkue     kilpailut     kuvat & videot     yhteystiedot     linkit     foorumi  
  urheilijat   blogi
<< TAKAISIN BLOGIN ETUSIVULLE

Jussi Wallin
  Juoksukilpailu
01.11.2008 22.07

Uusi kausi on alkanut. Olen sen tyypin ihmisiä, että kun syön suklaalevyn, lihon kilon. Ja kun syön pussillisen maukkaita perunalastuja, lihon kaksi kiloa. Myös neste pakkaa turvottamaan. On tässä tullut pidettyä taukoa urheilusta ja keskityttyä muihin asioihin. Valitettavasti on käynyt vanhanaikaisesti. Painoa on kertynyt 10 kiloa lisää sitten MM-melontojen. Punttisalilla on kivaa, kun pystyy pökkäämään rasvan voimalla penkistä ylös rautaa kuin rantajätkä. Mukavuus loppui tänään osallistuessani Ahlaisissa perinteiseen Mustalahden hölkkään. Kilpailumatka oli 13,5 km. Ensimmäisen 30 minuuttia jaksoin tampata Selivaaran kahden nuoremman veljeksen vauhdissa. Sitten karahdin täysin. Aikani oli muutaman sekunnin alle 71 minuuttia. Noin kaksikymmentä juoksijaa ohittivat minut heittämällä. Voitin sentään muutaman hölkkäsarjalaisen. Tältä pohjalta lähdetään rakentamaan huippukuntoa.
© 2007 H. Ritvos