uutiset     lajitietoa     maajoukkue     kilpailut     kuvat & videot     yhteystiedot     linkit     foorumi  
  urheilijat   blogi
<< TAKAISIN BLOGIN ETUSIVULLE

Lauri Palmroth
  Metallia neljältä eri vuosikymmeneltä
16.05.2010 23.50

Tänään oli kauden avaus Ruovedellä. Kilpailun tulos merkitsi meikäläiselle paitsi että johdan taas cupia myös sitä, että nyt on kaapissa melontametallia neljältä eri vuosikymmeneltä. Kuvassa niistä ensimmäinen, Mikkelin nuoriso GP:n P12 K-1 250m voitto vuodelta 1989. Muistan kun niihin kisoihin ensin matka Mikkeliin istuttiin Pihlavan Raimon autossa, katsellen nuhruiselta vhs-videolta John Rambon otteita. Sen jälkeen kisassa vedettiin samaan malliin niin että silmissä musteni maalilinjalla. No, tämän päivän kisassa ei pystynyt itseään vetään ihan yhtä piukille. Raimokin on jo poissa. Näille välissä oleville vuosikymmenille kuitenkin mahtuu aika paljon hienoja tapahtumia, ja myös muutama melontametallikin. Tänään vedetty kymppikisa oli ihan mielenkiintoinen, ja erilainen kuin mihin ollaan totuttu. Yleensähän Tommi kiskoo kärjessä yksistään ja muut koittavat sinnitellä mukana minkä pystyvät, mutta nyt oli kärjessä suurimman osan matkaa ihan muita miehiä. D-Miika veti komiasti, mutta vauhti ei kuitenkaan ihan vielä kestänyt loppuun asti. Meikäläisen matkavauhti oli aika huonoa, mutta onneksi en tunaroinut kanto-osuuksilla ja koko ajan oli ympärillä valtavia peesiaaltoja, jotka veivät mukanaan. Joo, tällaista tänään. Kuvassa rekvisiittana oleva kipsipatsas ei liity tapaukseen, ja on itse asiassa ajalta ennen melonnan aloittamista.
© 2007 H. Ritvos